Meditaatioviikonloppu oli niin innostava, että päätin aloittaa harjoituspäiväkirjan pidon. Nyt.
Kulunut vuosi on ollut minulle monella tavalla erittäin haastava. Olen ollut stressaantunut ja ahdistunut eikä meditoiminen siinä olotilassa ole tuntunut hyvältä. Nyt olen aloittanut elämässäni monella tavalla uuden luvun ja näen jo valoa tunnelin päässä. Oikeastaan olen päässyt pois koko tunnelista ja pälyilen sen suulta kirkasta taivasta ja avaraa maailmaa – päivä päivältä toiveikkaampana ja luottavaisempana.
On myös pakko tunnustaa, että olen kuluneen vuoden aikana joogannut todella vähän. Arki on ollut täynnä käytännön haasteita, uupumus ja ahdistus ovat vieneet voimia jne… Olen potenut huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä saamattomuudestani. Olen miettinyt hukkaanko nyt mahdollisuuteni tämän koulutuksen suhteen. Mutta jokaisen koulutusviikonlopun jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen oikealla tiellä ja kaikki menee niin kuin pitääkin.
Nyt tuntuu siltä, että elämä on asettunut sen verran uomiinsa, että pystyn säännölliseen, päivittäiseen asana- ja meditaatioharjoitteluun. Enkä ainoastaan pysty vaan haluan sitä.

Yksi vastaus artikkeliin “Kerro minulle, mitä on rakkaus?”